Kun lähdin 25-vuotiaana rakastuneena opiskelijana Ranskaan, en olisi arvannut olevani sillä tiellä edelleen. 16 vuotta on vierähtänyt nopeasti. Olen saanut opintoni päätökseen kunniakkaasti, tehnyt sekalaisia töitä, löytänyt unelmieni ammatin, mennyt naimisiin ranskalaisen miehen kanssa, saanut kaksi ihanaa lasta, ostanut talon maaseudulta, tutustunut ihaniin ihmisiin, ihastunut, vihastunut, rakastanut, surrut... Ja varsinkin olen surrut kotimaatani Suomea.
Miksi? Näiden 16 Ranskassa vietetyn vuoden aikana olen usein ajatellut Suomeen paluuta, en välttämättä joka päivä, mutta säännöllisin väliajoin. En ole kieriskellyt koti-ikävässä, mutta jonkin sortin nostalgia on iskenyt silloin tällöin, milloin lievempänä, milloin voimakkaampana.
Olen siitä onnellisessa asemassa, että voin tulla Suomeen usein. Teen töitä freelancerina, joten vietämme usein parikin kuukautta kesällä lasten kanssa. En siis voi väittää, etten koskaan pääsisi käymään kotimaassa. Mistä sitten tämä kaukokaipuu? Ja miksi olen juuri nyt päättänyt tulla takaisin Suomeen, vaikkakin tilapäisesti?
Koska lapset alkavat olla jo sen verran isoja, että heille jää muistoja kokemistaan asioista. Koska he voivat mennä Suomessa kouluun. Koska he osaavat jo sen verran suomea, että pärjäävät uudessa asuinympäristössään. ja koska he ovat vielä sen verran nuoria (varsinkin 9-vuotias tyttöni), että he haluavat jättää tutun elinympäristönsä ja kaverinsa eikä tämä viiden kuukauden poissaolo ranskalaisesta koulusta ole hirveän vakavaa (tyttö menee kahden vuoden päästä jo yläasteelle Ranskassa, siinä vaiheessa muutto voisi olla jo hankalaa).
Ja koska minulla on nyt sellainen "Nyt tai ei koskaan" -fiilis! Meidän on tultava nyt, tai emme lähde koskaan!
Olemme siis päättäneet mieheni kanssa, että lähden yksin kahden lapsemme kanssa Suomeen tammikuussa 2016, ja asumme siellä toukokuuhun 2016 asti. Mieheni ei työnsä puolesta valitettavasti voi tulla mukaamme koko ajaksi, mutta hän tulee käymään säännöllisin väliajoin luonamme. Ja onneksi on olemassa lukuisa määrä erilaisia kommunikointivälineitä, joten lapset eivät ole kuitenkaan niin kamalan kaukana isästään.
Tämä blogi alkaa siis lähtövalmisteluista. Olemme edelleen Ranskassa, mutta linjat käyvät kuumina Suomeen päin, kun minun on sovittava asumiseen, koulunkäyntiin, terveydenhuoltoon, harrastuksiin yms. liittyviä asioita. Kun olemme asettuneet asumaan Suomeen, tämän blogin kautta on myös tarkoitus pitää yhteyttä Ranskaan jääviin sukulaisiin ja ystäviin, joten osa blogin teksteistä julkaistaan myös ranskaksi.
Toivon, että tästä blogista olisi hyötyä jollekin samanlaisista kaukokaipuutuskista kärsiville tai muuten vaan asiasta kiinnostuneille. Me olemme valmiit uuteen jännittävään seikkailuun, lähdetkö mukaamme?
Te saatte puolestanne kirjoittaa kommentteja, joita odotamme innolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti