perjantai 22. tammikuuta 2016

Musiikkia kielimuurien yli // Musique hors les frontières linguistiques

(TEXTE FR PLUS BAS)

Kun olin nuori 80–90-lukujen taitteessa, radiokanavia oli vain muutama, ja niistäkin vain muutama soitti musiikkia, jonka korvani hyväksyi. En enää muista kyseisen radio-ohjelman nimeä, mutta siinä soitettiin joka viikko musiikkia eri puolilta Eurooppaa. Radiojuontaja oli valinnut mukavan sekalaisen soittolistan eri Euroopan maiden sen hetkisistä hittikappaleista. Se oli ensimmäinen tutustumiseni myös ranskalaiseen pop-musiikkiin.
Muistan ikuisesti, kuinka kuuntelin korva kiinni pienen radiosoitimeni kaiuttimessa Etienne Dahon Comme un igloo -kappaletta ja yritin ymmärtää, mitä tämä ihana popin herttua kuiskaili laulussaan hunajaisella äänellään.
Siihen aikaan, kun ei ollut vielä kaiken maailman Novia, NRJ:tä, Spotifyjä, puhumattakaan Internetistä, tämä jokaviikkoinen matka Euroopan halki oli todella mielenkiintoista ja kasvatti musiikillista perspektiiviäni.

Päätinkin siis laatia blogilukijoideni iloksi listan ranskalaista ja suomalaista musiikkia, joita voi käydä kuuntelemassa kielimuurista huolimatta. Päädyin täyttämään listat mahdollisimman tuoreella musiikilla, muuten tehtävä olisi ollut lähes mahdoton! Kaikki biisit eivät välttämättä ole omia suosikkejani, niiden tarkoitus on myös näyttää, minkälaista musiikkia tällä hetkellä molemmissa maissa kuunnellaan. Listojen kolme ekaa biisiä ovat kunkin maan tämän hetken soitetuimpia radiossa tai Spotifyssä.
Joten heittäkää turhat ennakkoluulot pois ja avatkaa korvanne uudelle musiikille!

Ranskalainen musiikki
Suomalainen musiikki

Quand j’étais jeune dans les années 1980-1990, il n’y avait que quelques chaines radio. Et seulement quelques programmes radio que je daignais d’écouter. Je ne me souviens plus du programme dont je veux vous parler, mais il passait une fois par semaine de la musique pop-rock actuelle écoutées dans d’autres pays d’Europe. C’était là où j’entendais pour la première fois de la musique pop française.
Je me souviendrais toujours comment j’écoutais Comme un igloo d’Etienne Daho mon oreille collée à l’enceinte de mon petit poste radio et j’essayer de comprendre ce que ce grand monsieur de pop chantait avec sa voix suave… A cette époque là nous n’avions pas de Nova, NRJ, Spotify, et surtout pas d’Internet! Alors ce programme hebdomadaire m’a permit d’écouter de la musique différente, c’était super enrichissant !

C’est pour ça que j’ai décidé moi même de créer deux listes sur la musique française et finlandaise que vous pouvez aller écouter malgré la différence de langue. J’ai décidé de remplir ces listes avec la musique très actuelle car autrement ma tache aurait été impossible ! Tous les morceaux ne sont pas forcement ce que j’écoute, mais l’idée était plutôt de montrer quelle genre de musique on écoute dans ces deux pays. Les trois premiers morceaux de chaque liste sont les chansons les plus écoutées à la radio ou sur Spotify.
Alors oubliez tous les préjugés et ouvrez vos oreilles à un monde de musique nouvelle!

Musique française
Musique finlandaise

Ei kommentteja: